Pizzakoulu

Tiimipäivän ohjelma ja ruokailu samassa paketissa. Porukka tekee pizzat itse ja syö ne yhdessä.

Pizzakoulu

Tekemistä ja syömistä samassa paketissa

Pizzakoulussa porukka tekee itse omat pizzansa alusta asti: taikinan muotoilusta täytteisiin ja paistoon. Kaikki saavat oman taikinapallon mukaan kotona paistettavaksi. Uppoudumme tekniikkaan, mutta tunnelma on silti leppoisa. Rentoa yhdessä tekemistä, ei otsan rypistelyä.

Lopuksi kaikki syövät yhdessä sen mitä ovat itse tehneet. Ei erillistä ruokailua, ei odottelua. Pizzat tulevat suoraan uunista pöytään.

Sopii moneen tilanteeseen

Virkistyspäivä

Yhteinen tekeminen, jossa kaikki pääsevät mukaan. Ei vaadi erityistaitoja.

Tiimipäivä

Hyvä vaihtoehto perinteiselle team buildingille. Ruoka syntyy samalla.

Kick-off tai juhlapäivä

Rento aloitus uudelle projektille tai kauden päätös yhdessä tekemällä.

Näin Pizzakoulu toimii

01

Tulemme paikalle

Pizzakoulu rakennetaan sovittuun paikkaan valmiiksi pystytettynä. Pakettiin kuuluu tilavuokra tai voimme tuoda koulun esimerkiksi toimistolle.

02

Porukka tekee pizzat

Jokainen muotoilee oman taikinan, valitsee täytteet ja paistaa pizzan aidossa pizzauunissa. Me koulutamme, opastamme ja autamme.

03

Syödään yhdessä

Kun pizzat ovat valmiita, syödään. Koko sessio kestää noin 2–3 tuntia. Me siivoamme jälkemme.

Käytännössä

Kuinka monta henkilöä mahtuu mukaan?

Pizzakouluun mahtuu 10–30 henkilöä. Jokainen osallistuja tekee oman pizzansa.

Kuinka kauan kestää?

Koko sessio kestää noin 2–3 tuntia. Siihen sisältyy opastus, pizzojen tekeminen ja yhdessä syöminen.

Tarvitseeko osata tehdä pizzaa?

Ei tarvitse. Opastamme jokaisen vaiheen alusta asti. Pizzakouluun ei tarvita mitään aiempaa kokemusta.

Missä pizzakoulu järjestetään?

Tilavuokra sisältyy hintaan, ja järjestämme sopivan tilan. Voimme tuoda pizzakoulun myös teidän tiloihinne, esimerkiksi toimistolle tai juhlatilaan.

Ruokarajoitukset

Menussa on aina kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja. Gluteeniton pohja onnistuu tilauksesta. Kerro erityisruokavalioista etukäteen.

Hinta

10–30 henkilöä

70 €/hlö

Hinta sisältää: tilavuokran, henkilökunnan, raaka-aineet, pizzakeittiön paikan päälle, opastuksen, kertakäyttöastiat ja loppusiivouksen. Kuljetukset Uudellamaalla sisältyvät hintaan. Hinnat alv 0 %, lisätään alv 13,5 %.

Lisää pakettiin

Pizzakoulun voi täydentää alkupaloilla, salaateilla, jälkiruoalla (tiramisu) ja viinipaketeilla. Myös saunatila on saatavilla. Kerro toiveesi yhteydenottolomakkeella, niin räätälöidään sopiva kokonaisuus.

Tarjoamme myös hot dog -cateringia. Hot Dog Company →