Syntymäpäivät
Pienet perhejuhlat tai isot bileet. Pizza toimii monessa tilanteessa ja kaiken ikäisille.
Syntymäpäivät, häät, perhejuhlat. Me hoidamme tarjoilun alusta loppuun.
Jokainen pizza paistetaan paikan päällä, ja tarjoillaan tuoreena suoraan uunista.
Me hoidamme kaiken — pystytyksen, pizzat ja siivouksen. Sinä saat nauttia vieraistasi.
Pienet perhejuhlat tai isot bileet. Pizza toimii monessa tilanteessa ja kaiken ikäisille.
Pääruoka ja yöpala. Pizza tuo häihin rennon ja persoonallisen tunnelman.
Rippijuhlat, valmistujaiset, vuosipäivät. Pizza maistuu kaikenikäisille.
Toteutamme yksityistilaisuuksia tyypillisesti 30–150 hengelle. Myös pienemmät juhlat onnistuvat.
Tuomme pizzerian juhlapaikkaan, oli se sitten juhlatila, piha, navetta tai olohuone. Tarvitsemme tilaa uunille ja työskentelylle, mutta emme sähköä tai vesijohtoa.
Pizzakokki, raaka-aineet, pizzauuni ja kalusto, kertakäyttöastiat, kuljetus Uudellamaalla ja loppusiivous.
Kesäsesonki ja joulukuu täyttyvät nopeasti. Ota yhteyttä ajoissa, mutta kysy vaikka päivämäärä olisi lähellä.
Menussa on aina kasvis- ja vegaanivaihtoehtoja. Gluteeniton pohja onnistuu tilauksesta. Kerro erityisruokavalioista etukäteen, niin suunnittelemme menun niin, että kaikille löytyy sopivaa.
Pizzan lisäksi tarjoamme tiramisua jälkiruoaksi ja salaatteja lisukkeeksi. Järjestämme myös astiavuokrauksen, kahvituksen sekä viinipaketteja. Kerro tarpeistasi yhteydenotossa, niin räätälöimme sopivan kokonaisuuden.
Hinta sisältää henkilökunnan, kertakäyttöastiat, pizzakeittiön tapahtumaan, loppusiivouksen ja kuljetukset Uudellamaalla. Hinnat alv 0 %, lisätään alv 13,5 %.
30 henkilöä
60 henkilöä
120 henkilöä
★★★★★Cecilia's Pizza teki hääjuhlastamme unohtumattoman! Vieraat ihastuivat suussa sulaviin napolilaisiin artesaanipizzoihin, jotka valmistettiin paikan päällä. Ammattitaitoinen ja ystävällinen tiimi varmisti, että kaikki sujui täydellisesti.
★★★★★Cecilia's Pizza järjesti meille kotonamme vappuaaton koko tarjoilun noin 100 hengelle. Palvelu oli erinomaista ja tarjottavat herkut innovatiivisia. Aivan loistava konsepti. Voin vilpittömästi suositella.
★★★★★Todella mutkaton ja mukava palvelu – ja mikä parasta, pizzat olivat äärimmäisen herkullisia. Cecilia's kommunikoi todella hienosti ennen tilaisuutta ja toimi ammattimaisesti koko tilaisuuden ajan!
Tarjoamme myös hot dog -cateringia. Hot Dog Company →